Tunteiden lukot

Varmaan lähes jokainen meistä lukutaitoisista on törmännyt käsitteeseen "tunnelukko". Tunnelukkosi.fi-sivusto määrittää termin näin:

"Tunnelukko on lapsuudessa tai nuoruudessa opittu haitallinen ajattelutapa, joka nykypäivänä aktivoituessaan virittää meissä menneisyytemme tunteita, jotka lukitsevat meidät itselle haitallisiin selviytymiskeinoihin."

Tuo piti, ainakin minun, lukea moneen kertaan ja ajatuksen kanssa ennen kuin ajatus aukesi. Suomeksi sanottuna se kai tarkoittaa,  että tietyssä tilanteessa minun täytyy toimia näin koska näin on aina ennenkin toimittu. Vaikka tiedän että tämä on minulle epäluontaista ja  tiedän että minulle tai jollekin muulle tulee jälkikäteen huono fiilis, toimin näin koska oletan että joku olettaa minun toimivan näin. Vaikka tiedän, että kun toimisin erilailla, tilanne ratkeaisikin minulle paljon edullisempaan suuntaan. Aika ihmeellistä. 

Miksi se sitten on näin? Jos olisin Havukka-ahon ajattelija Konsta Pylkkänen, keksisin siihen varmaan aika nopeastikin jonkun sinisen ajatuksen. Ajattelen kuitenkin niin, että näistä matkanvarrella kertyneistä tunnelukoista koostuu ihmisen luonne. Sitähän se luonne kai tarkoittaa,  että tietyssä tilanteessa tietyn luontoinen ihminen reagoi aina tietyllä tapaa. Sirpa saa aina raivarin lasten sekaisesta huoneesta, ja Terttu on iloinen lasten puolesta kun he voivat elää ilman ahdistavaa "ton-paikka-on-tossa" -elämää. Jos kaikki maailman ihmiset vapautuisivat yhtäkkiä kaikista tunnelukoistaan, saattaisi elämä olla pidemmän päälle aika tylsää.  Kenenkään kanssa ei voisi väitellä, kun kaikki ymmärtäisivät toistensa heikkouksia. Toisaalta heikkouksiakaan ei olisi, kun kaikki olisivat täydellisiä luonteeltaan. 

Kyllä kai tunnelukoillakin on siis oikeutensa olla maailmassa. Toisaalta itse olen huomannut sen, että kun omat tunnelukkonsa heittää romukoppaan, ei tarvitse läheskään niin paljoa huomautella toisten tunnelukoista. 

"Kerro mikä se on,

joka ajaa pakkaseen

ihmisen, 

joka palelee kuollakseen."

Mikko Kuustonen