Aika muuttaa ihmisen

Sanoja mä laitan jälleen peräkkäin

ilman tunnetta ja ilman kuulijaa.

Laitan nekin sanat jotka velkaa jäin

sulle aiemmin kun katsoin uupuvaa.

Monta kertaa katsoin ohitsesi sun

kun katseessas näin liikaa hämärää.

Pakenin kai omaan maailmaani mun,

vaikka salaa silti toivoin, että jää.

Lensitkö sä siivin puhtaan valkoisin

silloin kun sä vielä jaksoit unohtaa

kauas täältä siihen aikaan takaisin,

jossa suunnan voisi kääntää uudestaan.

Laitoit aina joskus soimaan Claptonin.

Kaadoit lasin punaista ja makeaa.

Katosit kai silloin hetkeks jonnekin,

minne pääse kukaan muu ei katsomaan.

Eikö joskus käykin niin, että hetkiin haihtuviin

mahtuu enemmän kuin silloin ymmärtää.

Eikö käykin joskus niin, että hetkiin hauraisiin

ei mahdu yhtään sanaa kestävää.

Et kai valehdellut mulle sittenkään

kun kerroit ettet mua sä enää nää.

Kuinka helppoo onkaan olla jälkeenpäin

viisaampi kuin itse aika, ystäväin.

Aika muuttaa ihmisen, mutta hyvin tiedän sen,

ettei aikaa muuta edes ihminen.

Jode Ansaharju