Eräs ystäväni toi kerran esiin mielenkiintoisen ajatuksen suvaitsevaisuudesta. En muista enää tilannetta missä asia tuli puheeksi, mutta luultavasti se liittyi jollain tapaa kotielämän arkeen. Otan tämän esimerkin myös sieltä. Onko kenellekään tuttu tilanne sellainen, että kotiin tullessa näet puolison jättäneen tavaroitaan ihan vääriin paikkoihin? Lasten pyörät ja lelut on pitkit pihaa. Lumityöt on tehty hutaisemalla. Keittiö on taas kaoksena. Vastaavia tilanteita on vaikka millä mitalla. Kaikkia näitä tilanteita yhdistää kuitenkin yksi tekijä: Joku muu on ollut asialla kuin minä.
Jos minua ärsyttää tietynlaiset piirteet ihmisissä, onko se niiden vika vai olisiko sittenkin minun? Onko minulla joku erikoislupa paheksua muiden tapaa elää? Pitäisikö kaikkien muiden käyttäytyä siten kun minä haluan? Kun asian kääntää näin, eikö kuullosta melko hölmöltä? Vasta sitten kun toiset elävät niin kuin minä haluan, voin olla tyytyväinen ja onnellinen. Koska ne toiset sitten saavat olla tyytyväisiä ja onnellisia?
Ystäväni antoi seuraavalaisen neuvon: Jos sinua ärsyttää toisen väärässä paikassa olevat tavarat, niin laita ne paikoilleen. Jos joku on tehnyt asiat hutaisemalla ja taas sinua ärsyttää, niin tee ne seuraavalla kerralla itse. Sehän on kuitenkin pelkästään sen ongelma joka asiasta ärsyyntyy. Ei kai muita kanssaeläviä voi rankaista siitä että itse on suvaitsematon.
Kun tämän ajatuksen laajentaa myös kodin ulkopuolelle, ystäväpiiriin, työelämään, ulkomaihin ja niiden kulttuureihin, jne, huomaa olevansa melko väärä ihminen laittamaan rajoituksia muiden elintavoille. Eiköhän se ole kuitenkin edelleen niin, että ainoa ihminen jota ihan itse voin muuttaa on ihan minä itse.
"Jos siihen istuisit ja kuuntelisit hiljaa
kuulisitko ajatusten hiipivän?
Ja aivan sattumalta kuulisit salaa
ajatuksen kauniin ehkä lämpimän.
Jos raudan lujan ylpeyden lävistäisi
ihan pieni ajatus uupuneen
Laittaisitko TV:eetä vain kovemmalle
vai huomaisitko kulman hieman kostuneen?
Kaksi lähti merille vakain aikein.
myötätuuli purjeissaan puhkuen.
Toisen eväät loppuivat jo ennen aavaa
vaikka korin piti olla yhteinen.
Toinen katsoi ehkä liiankin kauas
toinen peräaaltoja vain aluksen
Kaksi lähti merille vakain aikein
mutta palas purjeitaan paikkaillen.
Katson laiturilla lähtöä laivan
suunta kohti meren tyyntä ulappaa
Tuuli vaan ei tartu purjeisiin aivan
vaikka haave veisi mieltä kaipaavaa
Onko viisautta mennä vai jäädä
Onko olemassa suuntaa oikeaa
Ehkä onni onkin siinä ettei tiedä
minne tuuli ajopuuta kuljettaa"Jode Ansaharju
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti