Viime viikon perjantaina vietettiin nenäpäivää. Hassun hauskat julkisuuden henkilöt laittoivat itsensä likoon ja saivat suomalaiset availemaan rahapussiensa nyörejä 3,35 miljoonan euron edestä Nepalin tiilitehtaan lasten hyväksi. Suomen väkiluku on tällä hetkellä n. 5,5 miljoonaa asukasta. Tämä tekee siis n. 60 senttiä jokaista meikäläistä kohden. Aika hurja lahjoitus henkilötasolla. Olemme avokätistä kansaa.
Toisaalta kun ajatellaan asiaa Nepalin lasten kannalta, niin aika paljon rahaa lapset saivat. Nepalin rahayksikkö on rupia. Yksi Nepalin rupia on 0,008 €, ja BKT asukasta kohden Nepalissa on 400 € / asukas (Suomessa n. 37 000 € / asukas). Eli suhteutettuna Nepalin hintatasoon, tiilitehtaan lapset saivat n. 417 miljoonaa yksikköä paikallista rahaa. Ei huonosti.
Sitten taas pieni ajatusleikki. Mitäpä jos Suomen yläpuolella olisikin yhteiskunta, jonka "hyvinvoinnin" tasoero rahalla mitattuna olisi samaa luokkaa kuin Nepalin ja Suomen. Olisi yhteiskunta, joka näkisi suomalaisten lapsiperheiden pahoinvoinnin yhtä selkeästi kuin me näemme nepalilaisten lapsityöläisten kurjan elämänlaadun. Tämä yhteiskunta päättäisi säälistä järjestää keräyksen, joka tuottaisi 417 miljoonaa euroa suomalaisten lapsiperheiden hyväksi. Mikä asia muuttuisi lapsiperheiden kannalta paremmaksi? Lapsiperheitä on Suomessa n. 550 000. Jos 417 miljoonaa euroa jaettaisiin vaikka kaikille perheille tasapuolisesti, saisi jokainen perhe n. 760 €. Saisi sillä melkein yhden kuukauden vuokrarästit maksettua. Toisaalta, jos raha jaettaisiin vaikka 20 %:lle kaikkein huonotuloisimmista, tekisi se jo lähes 3800 € / perhe. Se olisi jo aika monta prosenttia vuosituloista.
Todellisuudessa, jos joku toisi Suomeen niin paljon rahaa lapsiperheille, olisi todellinen summa joka lopulta päätyisi kohderyhmälle luultavasti murto-osa alkuperäisestä summasta. Pitäähän hyvinvointivaltiossa maksaa valtiolle veroa, jotta saadaan pidettyä byrokratian rattaat pyörimässä.
Sitten vielä ajatus Nepalilaisten köyhyydestä. Olisko Nepali köyhä maa, jos länsimaalaiset eivät olisi koskaan menneet sitä heille kertomaan?
Myrskytuuli
muistatko
kun oltiin ihan lapsia vasta
sä
sanoit, että kuulet vastarannan kutsuvan
mietit
kuinka päästäis yli tuosta kuohuvasta
alkukesän
koskesta maahan unelman
haaveilimme
yhdessä sen kesän ihmemaasta
joka
aukeaisi heti jälkeen virran pyörteiden
muistan
sinut vielä ilmeestä niin palavasta
kun
kerroit miten juokset valtateitä vapauden
kohti polttavan kaunista elämää
ilman harmaiden huolien hämärää
yläpuolelle tuimien murheiden
myrskytuulella ratsastaen
sä
olit mua vanhempi ja lähdit koulutielle
ennen
mua ja löysit kavereita muitakin
mut
välillä sä tulit vanhaan paikkaan tupakalle
ja
kerroit tarinoita joita hiljaa kuuntelin
sä
oot jo käynyt joen tuollapuolen, nähnyt
kaiken
ja
elit jo sun unelmaasi täysin sydämin
vähän
kadehdin sua silloin sen voin myöntää meidän kesken
ja
päätin että joskus vielä lähden minäkin
kohti polttavan kaunista elämää
ilman harmaiden huolien hämärää
yläpuolelle tuimien murheiden
myrskytuulella ratsastaen
muistatko
kun tapasimme silloin sattumalta
sillan
puolen kahvilassa hetki istuttiin
sä
olit saanut töitä siitä lähi ostarilta
melkein
heti kun sut viimein sieltä kotiin päästettiin
sä
kerroit mulle matkoista ja salaisista maista
miten
kauas pääseekään kun lentää uskaltaa
en
koskaan päässyt mukaasi kun kuljin tasamaita
mutta
nähdään siellä missä kesätuuli puhaltaa
Nää
neilikat mä poimin tuosta kotirannan maasta
ne
laitan tähän viereen tumman harmaan graniitin
vastarannalla
mä näin muuten tänään kaksi lasta
katsomassa
haavemaata vielä silmin sinisin
Jode Ansaharju
