Minä vai joku muu?

Eräs ystäväni toi kerran esiin mielenkiintoisen ajatuksen suvaitsevaisuudesta. En muista enää tilannetta missä asia tuli puheeksi, mutta luultavasti se liittyi jollain tapaa kotielämän arkeen. Otan tämän esimerkin myös sieltä. Onko kenellekään tuttu tilanne sellainen, että kotiin tullessa näet puolison jättäneen tavaroitaan ihan vääriin paikkoihin? Lasten pyörät ja lelut on pitkit pihaa. Lumityöt on tehty hutaisemalla. Keittiö on taas kaoksena. Vastaavia tilanteita on vaikka millä mitalla. Kaikkia näitä tilanteita yhdistää kuitenkin yksi tekijä: Joku muu on ollut asialla kuin minä.

Jos minua ärsyttää tietynlaiset piirteet ihmisissä, onko se niiden vika vai olisiko sittenkin minun? Onko minulla joku erikoislupa paheksua muiden tapaa elää? Pitäisikö kaikkien muiden käyttäytyä siten kun minä haluan? Kun asian kääntää näin, eikö kuullosta melko hölmöltä? Vasta sitten kun toiset elävät niin kuin minä haluan, voin olla tyytyväinen ja onnellinen. Koska ne toiset sitten saavat olla tyytyväisiä ja onnellisia?

Ystäväni antoi seuraavalaisen neuvon: Jos sinua ärsyttää toisen väärässä paikassa olevat tavarat, niin laita ne paikoilleen. Jos joku on tehnyt asiat hutaisemalla ja taas sinua ärsyttää, niin tee ne seuraavalla kerralla itse. Sehän on kuitenkin pelkästään sen ongelma joka asiasta ärsyyntyy. Ei kai muita kanssaeläviä voi rankaista siitä että itse on suvaitsematon. 

Kun tämän ajatuksen laajentaa myös kodin ulkopuolelle, ystäväpiiriin, työelämään, ulkomaihin ja niiden kulttuureihin, jne, huomaa olevansa melko väärä ihminen laittamaan rajoituksia muiden elintavoille. Eiköhän se ole kuitenkin edelleen niin, että ainoa ihminen jota ihan itse voin muuttaa on ihan minä itse.

"Jos siihen istuisit ja kuuntelisit hiljaa

kuulisitko ajatusten hiipivän?

Ja aivan sattumalta kuulisit salaa

ajatuksen kauniin ehkä lämpimän.

Jos raudan lujan ylpeyden lävistäisi

ihan pieni ajatus uupuneen

Laittaisitko TV:eetä vain kovemmalle

vai huomaisitko kulman hieman kostuneen?

Kaksi lähti merille vakain aikein.

myötätuuli purjeissaan puhkuen.

Toisen eväät loppuivat jo ennen aavaa

vaikka korin piti olla yhteinen.

Toinen katsoi ehkä liiankin kauas

toinen peräaaltoja vain aluksen

Kaksi lähti merille vakain aikein

mutta palas purjeitaan paikkaillen.

Katson laiturilla lähtöä laivan

suunta kohti meren tyyntä ulappaa

Tuuli vaan ei tartu purjeisiin aivan

vaikka haave veisi mieltä kaipaavaa

Onko viisautta mennä vai jäädä

Onko olemassa suuntaa oikeaa

Ehkä onni onkin siinä ettei tiedä

minne tuuli ajopuuta kuljettaa"


Jode Ansaharju 

Veden alla

Lohi taisteli jokea ylöspäin. Vastaan tuli suvanto jossa köllötteli valtava hyvin syönyt hauki. Hauki katseli kaislikon suojassa kun lohi lähestyi. Kohdalle päästyään lohi tervehti haukimammaa. Hauki tervehti takaisin ja tokaisi: Minkä ihmeen takia uit aina vastavirtaan? Eikö olisi helpompi uida myötävirtaan ja antaa virran viedä? Tai etsiä joku rauhallinen suvanto, jossa odotella että joki tuo ruokaa? Lohi mietti hetken ja sanoi: Ne jotka kulkevat vastavirtaan huomataan. Ei sillä, että se olisi itsessään tärkeää, mutta jos joskus tulee mieleen jotain järkevää sanottavaa, sinua kuunnellaan.

"Mikset sä

kuule mua

mä huudan hauskaa iltaa

kauheesti

kenkiä

en löydä mun

Rappuun ei

syty valo

mä hiivin sukkasiltaan

pimeessä

hän nauraa

hän on sun

Tänäänkin

mä puhuin

puhuin kuin hullu sulle

kehuin ruuat

ja olohuoneen

sohvan verhoilun

Maa hohkaa

jäätä

talvi on tullut

sisällä

hän nauraa

hän on sun"

Maija Vilkkumaa

Rahaa ja rakkautta

Oletteko koskaan ajatellut sellaista asiaa, että miksi elämässä menestymistä mitatataan rahalla? Se jolla on rahaa omistaa myös valtaa. Ja se jolla on valtaa käyttää sitä saadakseen enemmän rahaa.

Mitä jos elämässä menestymistä mitattaisiinkin vaikka rakkaudella. Enkä tarkoita nyt ostettua rakkautta, vaan oikeaa toisesta kanssaihmisestä välittävää rakkautta. Mitä enemmän rakastaisit lähimmäistäsi sitä rikkaampi olisit. Eduskunnassa kilpailtaisiin siitä kuka  pystyy rakastamaan eniten. Mepiksi ei pääsisikään se jolla on eniten pätäkkää laittaa vaaliohjelmaan, vaan se joka rakastaisi suomen kansaa eniten. Kuulostaakin jo aika absurdilta.

Tietenkin kääntöpuoli löytyisi tästäkin unelmasta. Keskuudessamme kulkisi kuitenkin niitä, joilta ei heruisi muille rakkauden rippeitäkään. Nämä pitäisi ilman muuta laittaa vankilaan tai rakkaudenvelkasaneeraukseen, jotta kunnolliset rakastavaiset voisivat elää rauhallista ja rakkauden kyllästämää elämää. Ja tietenkin löytyisi myös niitä jotka yrittäisivät varastaa rakkautta, keinolla millä hyvänsä. Kaippa rakkauteenkin voi jäädä koukkuun siinä missä ahneuteenkin.

Voisimme kai vetää tästä sen johtopäätöksen, että me ihmislajin edustajat emme vain voi tulla keskenämme toimeen ennen kuin jokaiselle on löytynyt oma paikka arvoasteikossa. Ehkä se on jäänne siitä kun vielä hypimme puusta puuhun. Päteehän laumakäyttäytyminen kaikkiin muihinkin eläimiin.

"Katso armeijaa, ja katsot 
tylsään hanhiparveen
Katso johtajaa, ja katsot 
johtajan sorkkaan ja sarveen

On miehiä haukat ja miehiä 
on myöskin kyyhkyt nää
Vain äiti on äiti, ja lapsi on lapsi
ne yhdessä nyyhkyttää

Karsinaan vie lammaslaumaa 
poliitikko, ja sanoo hyvää saumaa
Se on pukki vahtina kaalimaan, 
se on pantu ihmistä vaalimaan"

Juice Leskinen

Aika

Harva TV:stä tuleva lähetys saa tänä päivänä vangittua täyden huomioni lähes kolmeksi tunniksi. Eilen unohduin katsomaan elokuvan nimeltä Benjamin Buttonin uskomaton elämä. Elokuva itsessään oli ihan hyvä, mutta eniten minua kiehtoi ajatus siitä, että aika ei kulkisikaan niin kuin on totuttu.

Mitä aika itse asiassa on? Sitä ei voi koskea. Sitä ei voi nähdä. Sitä ei saada näkymään edes hienoimmissa laboratorioissa. Mutta toisaalta sitä voidaan käyttää, sitä voidaan ostaa, sitä vastaan voidaan taistella ja sitä voidaan varastaa. Mutta kuitenkin se kulkee omaa tahtiaan, eikä sen kulkuun voi vaikuttaa vaikka omistaisi kaikki maailman omaisuudet. Onko aikaa oikeasti edes olemassa. Varma juttu on ainakin se, että se on ihmisen keksintö.

Joku viisas on laskenut maapallon iäksi n. 5 miljardia vuotta. Meidän näköisen ihmisen vaellus maanpäällä voidaan laskea kymmenissätuhansissa vuosissa. Oliko aikaa olemassa ennen ihmistä? Tästä maapallon ja ihmisen iän suhteesta herää myös monta mielenkiintoista epäilystä näistä meidän ajan kauhun tasapainoa ylläpitävistä voimista. Moni täällä tarpovasta sukankuluttajasta on hyvinkin varma ja ehdoton elämänkatsomuksestaan. Mikähän tekee juuri tästä meidän muutaman tuhannen vuoden ajanjaksosta niin erityisen, että meidän jumalatkin ovat niin voimallisia että niiden puolesta kuollaan ja tapetaan. No, kun mennään taas yksi miljardi vuotta eteenpäin, niin eiköhän tilanne ole tälläkin planeetalla tasaantunut. Sanotaanhan että aika laittaa asiat oikeaan perspektiiviin. 

Tätä kirjoittaessani käytän osittain työnantajani aikaa pitkäksi venyvän ruokatunnin muodossa, tai oikeastaan omaa aikaani jonka olen myynyt melko vaatimattomaan hintaan työnantajalleni. Ajan hinta muuten kasvaa koko ajan. Kohta se alkaa ainakin Suomessa olla niin kallista, ettei keskivertokansalaisella ole enää varaa elää. Mutta onhan sekin jo ajan saatossa moneen kertaan nähty juttu. Sitten vaan noustaan taas kapinaan ja vaihdetaan johtajia, jonka jälkeen aloitetaan oravanpyörän rakentaminen uudestaan. Kyllä meillä aikaa riittää.

"Kaiken minkä muistan
aika kutistaa,
mä sitä pelkään,
sua tahdon rutistaa
Kuullut olen ikuisuuteen
kaiken piirtyvän
ja kaiken suhteen,
kaiken siirtyvän

Niinkuin kuuluu asiaan
kaikki tähdet,
kuu ja kaikki muu,
aikakin
Niin myös aikanaan
sinä lähdet
pois häipyy taikakin,
siksi rakastan sua nyt"

Martti Syrjä

Miksi?

Ajatus jäi hautumaan:

"Kun kyseenalaistaa kaiken, ymmärtää lopulta kaiken."

Nythän puhutaan siis ihmisen käyttäytymisen ymmärtämisestä. Ihmisen elämä koostuu pienistä säännöistä ja tottumuksista. Näitä on kertynyt jokaisen matkaan vuosien varrella, jotkut kasvatuksen tai esimerkkioppimisen tuloksena , jotkut yrittämisen ja erehdyksen kautta. Jotta elämä soljuisi mukavasti eteenpäin, on näiden pienten sääntöjen ja tottumusten mentävä niin kuin ne on hyväksi havaittu. Mittasuhteet tietenkin vaihtelevat. Jollekin on tärkeää, että kotona on kaikki tiptop. Vinossa olevat kengät eteisessä aiheuttavat jo pientä mopon keulintaa. Joku uhraa kaiken aikansa ihmissuhteiden solmujen aukaisuun, toinen taas työlle. Joku kantaa työkseen huolta maailman rauhan säilymisestä. Joka tapauksessa jokainen yksilö on kerännyt erilaisia vaatimuksia oman elämänsä onnistumiselle ja onnelisuudelle. Näillä mittaamme yksilöinä elämämme laatua.

Kun mennään askelta ylemmäs päästään yhteisöelämään. Yhteisöjä maailmassa riittä. On maita, hallituksia, yhdistyksiä, seuroja, työyhteisöjä, uskontoja, kirkkoja, sukuja ja perheitä. Näillä kaikilla on yhteisenä nimittäjänä säännöt, kirjoitetut ja kirjoittamattomat. Säännöillä laaditaan puitteet, joiden rajoissa yksilöt voivat toimia. Ja taas arvioidaan onnistumisia ja onnellisuutta sillä, miten kukin pystyy sovittujen puitteiden rajoissa tekemään itsensä mahdollisimman tyytyväiseksi.

Kun puhun kyseenalaistamisesta en tarkoita sitä, etteikö nämä säännöt ja hyväksi havaitut toimimistavat olisi tarpeellisia. Pyrin ymmärtämään sitä, miksi tietyssä tilanteessa käyttäydytään tietyllä tavalla. Sen takia ei pidäkään kysyä miksi asia on nyt näin, vaan miten tähän on tultu. Joku viisaampi on sanonut, että ymmärtääkseen tätä päivää pitää tuntea historia. Puu ei voi ensin kasvattaa hedelmiä ja sitten vasta runkoa.

Tämän pohdiskelun pointti on luultavasti se, että elämä on aika lailla helpompaa sen jälkeen kun tajuaa, etteivät ärsyttävimmätkään ihmiset kiusallaan ole sellaisia kuin ovat. Olosuhteet ovat vaan muokanneet heistä sellaisia. Kysy siis aina ensin miksi ennen kuin käyt tuomitsemaan. 

"Aivan kaikki askeleet

Yksi kerrallaan Ovat tänne johtaneet Aivan kaikki kyyneleet Kaikki askeleet ovat tänne johtaneet"

Johanna Kurkela

Aamurusko

Avauskirjoituksestani saattoi joku lukea myös rivien välit. Hyvä niin, koska kirjoituksissani se pointti löytyykin useimmiten juuri sieltä. Ajatukseni on tällä blogilla herättää ajatuksia tästä meidän hetken maailmasta. Toivon saavani myös palautetta sekä vastaväitteitä jos ajatukseni liikauttaa jonkun sydänalaa.

Toinen asia, joka blogillani tulee toistumaan ovat laulujen sanoitukset eli runot. Varsinkin suomalaisten lauluntekijöiden sanoitukset peilaavat usein äärettömän taitavasti oman aikansa ihmisten täydellisen onnen etsintää. Se kai se ihmisen perimmäinen elämäntarkoitus on, saavuttaa täydellinen onni. Paradoksi onkin sitten siinä, että sitä ei voi saavuttaa. Väitän, että jos joku sanoo sen löytäneensä,  valehtelee, ja ehkä pahiten itselleen.

Toivotan ajatuksia herättäviä lukuhetkiä ja heitän pohdittavaksi ajatuksen:

"Kun kyseenalaistaa kaiken,  ymmärtää lopulta kaiken."

Autumnwords

Herääminen

Yhtenä päivänä töihin ajaessa välähti mieleen muistikuva lapsuudesta. Olimme kyläilemässä vanhempieni tutuilla. Nimiä en muista, mutta lapsia heillä oli. Istuin tuntemattoman lapsen sängyn reunalla ja katselin kirjoituspöydällä olevaa häkkiä. Häkissä oli valkoinen rotta. Mieleeni on jäänyt näkymä kaltereiden takaa kurkistelevasta valkoisesta rotasta. Välillä se kiipesi pyörivään häkkyrään ja juoksi itsensä uuvuksiin. Sen jälkeen rotta meni pesäänsä hetkeksi lepäämään,  kunnes tuli taas juoksemaan pyörivään häkkyrään. Tätä se touhusi koko sen ajan kun loputtoman pitkän kyläilyn ajan istuin siinä sängyn reunalla. Kerran uskalsin kysyä tuntemattomalta lapselta miksi se tollasta tekee. Lapsi vastasi, että se tarvitsee virikkeitä ettei masennu.

"Ja töiden jälkeen isä meni piiloon lehden taakse

vankka pöytä, vahaliina, vaiti ruokailtiin

Isä lähti ulos, sulki oven takanaan

huokaisten, huokaisten"

Juha Tapio