_

_

maanantai 10. marraskuuta 2014

Nenäpäivä

Viime viikon perjantaina vietettiin nenäpäivää. Hassun hauskat julkisuuden henkilöt laittoivat itsensä likoon ja saivat suomalaiset availemaan rahapussiensa nyörejä 3,35 miljoonan euron edestä Nepalin tiilitehtaan lasten hyväksi. Suomen väkiluku on tällä hetkellä n. 5,5 miljoonaa asukasta. Tämä tekee siis n. 60 senttiä jokaista meikäläistä kohden. Aika hurja lahjoitus henkilötasolla. Olemme avokätistä kansaa. 

Toisaalta kun ajatellaan asiaa Nepalin lasten kannalta, niin aika paljon rahaa lapset saivat. Nepalin rahayksikkö on rupia. Yksi Nepalin rupia on 0,008 €, ja BKT asukasta kohden Nepalissa on 400 € / asukas (Suomessa n. 37 000 € / asukas). Eli suhteutettuna Nepalin hintatasoon, tiilitehtaan lapset saivat n. 417 miljoonaa yksikköä paikallista rahaa. Ei huonosti.

Sitten taas pieni ajatusleikki. Mitäpä jos Suomen yläpuolella olisikin yhteiskunta, jonka "hyvinvoinnin" tasoero rahalla mitattuna olisi samaa luokkaa kuin Nepalin ja Suomen. Olisi yhteiskunta, joka näkisi suomalaisten lapsiperheiden pahoinvoinnin yhtä selkeästi kuin me näemme nepalilaisten lapsityöläisten kurjan elämänlaadun. Tämä yhteiskunta päättäisi säälistä järjestää keräyksen, joka tuottaisi 417 miljoonaa euroa suomalaisten lapsiperheiden hyväksi. Mikä asia muuttuisi lapsiperheiden kannalta paremmaksi? Lapsiperheitä on Suomessa n. 550 000. Jos 417 miljoonaa euroa jaettaisiin vaikka kaikille perheille tasapuolisesti, saisi jokainen perhe n. 760 €. Saisi sillä melkein yhden kuukauden vuokrarästit maksettua. Toisaalta, jos raha jaettaisiin vaikka 20 %:lle kaikkein huonotuloisimmista, tekisi se jo lähes 3800 € / perhe. Se olisi jo aika monta prosenttia vuosituloista.

Todellisuudessa, jos joku toisi Suomeen niin paljon rahaa lapsiperheille, olisi todellinen summa joka lopulta päätyisi kohderyhmälle luultavasti murto-osa alkuperäisestä summasta. Pitäähän hyvinvointivaltiossa maksaa valtiolle veroa, jotta saadaan pidettyä byrokratian rattaat pyörimässä. 

Sitten vielä ajatus Nepalilaisten köyhyydestä. Olisko Nepali köyhä maa, jos länsimaalaiset eivät olisi koskaan menneet sitä heille kertomaan?





Myrskytuuli


muistatko kun oltiin ihan lapsia vasta
sä sanoit, että kuulet vastarannan kutsuvan

mietit kuinka päästäis yli tuosta kuohuvasta
alkukesän koskesta maahan unelman

haaveilimme yhdessä sen kesän ihmemaasta
joka aukeaisi heti jälkeen virran pyörteiden

muistan sinut vielä ilmeestä niin palavasta
kun kerroit miten juokset valtateitä vapauden


kohti polttavan kaunista elämää
ilman harmaiden huolien hämärää
yläpuolelle tuimien murheiden
myrskytuulella ratsastaen


sä olit mua vanhempi ja lähdit koulutielle
ennen mua ja löysit kavereita muitakin

mut välillä sä tulit vanhaan paikkaan tupakalle
ja kerroit tarinoita joita hiljaa kuuntelin

sä oot jo käynyt joen tuollapuolen,  nähnyt kaiken
ja elit jo sun unelmaasi täysin sydämin

vähän kadehdin sua silloin sen voin myöntää meidän kesken
ja päätin että joskus vielä lähden minäkin


kohti polttavan kaunista elämää
ilman harmaiden huolien hämärää
yläpuolelle tuimien murheiden
myrskytuulella ratsastaen


muistatko kun tapasimme silloin sattumalta
sillan puolen kahvilassa hetki istuttiin

sä olit saanut töitä siitä lähi ostarilta
melkein heti kun sut viimein sieltä kotiin päästettiin

sä kerroit mulle matkoista ja salaisista maista
miten kauas pääseekään kun lentää uskaltaa

en koskaan päässyt mukaasi kun kuljin tasamaita
mutta nähdään siellä missä kesätuuli puhaltaa


Nää neilikat mä poimin tuosta kotirannan maasta
ne laitan tähän viereen tumman harmaan graniitin

vastarannalla mä näin muuten tänään kaksi lasta

katsomassa haavemaata vielä silmin sinisin


Jode Ansaharju 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti